Olen aina haaveillut sellaisesta ränsistyneestä tönöstä, jonka voisin miehen kanssa remontoida itse lattiasta kattoon omanlaiseksi :) Mökki/tönö voisi sijaita jossain maaseudulla pitkänkin matkan päässä kaupungista, mutta kuitenkin niin että aina pääsee sivistyksen pariin jos sinne mielii. Kävimme yhdellä sukutilalla, jossa ei vissiin ketään ole asunut vuosikausiin niin joskus pari vuotta sitten. ihastuin siihen vanhaa aikaa huokuvaan maataloon ja pihapuussa vuosikymmeniä riippuneeseen keinuun :) Harmi vaan, ettemme päässeet sisätiloja katselemaan, mutta ulkokuorikin riittää haaveiluun tällaisestä paikasta sitten joskus.
Aikoinaan on kuulemma ollut isompikin, mutta ovat lohkaisseet molemmista päistä palat, joista on sitten rakennettu muualle talot...
Ja tämä keinu oli kyllä ihana löytö pihalta :)
Voisin kuvitella jonkun pikku tytön kesäisessä mekossaan keinumassa tuossa tai pikku pojan polvihousuissaan :)
Arki rullaa meillä totuttuun tapaan kerhon merkeissä täällä haaveilujen keskellä :) Uuden uutukaisessa leikkipuistossa olemme käyneet muutaman kerran. Vähän kolkko metallisine vempaimineen, mutta tytöt tykkää, niin eipä ole valittamista mammallakaan :)
Hyvää viikon alkua kaikille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti