Rikossarjoista realityohjelmiin
Meillä televisio on yleensä päällä lastenohjelmien aikaan, mutta jos vähän raotan omia lempi telkkariohjelmia tännekin. Näin kotiäitinä en jaksa kamalasti katsoa ainakaan myöhäisillan ohjelmia tai puoleen yöhön kestäviä elokuvia. Mutta pari sarjaa on ollut jo pidempään ylitse muiden ja ne ovat yllätys yllätys, rikossarjoja! NCSI
ja Criminalminds. Näissä molemmissa on ihania tutkijahahmoja :) Jos ne olisivat oikeasti olemasssa, niin haluaisin kyllä tavata. Teen hahmoista oman postauksen lähiaikoina, mutta nyt eilen tuli ensimmäinen osa realityohjelmasta, jonka mainoksia oli pyörinyt jo jonkin aikaa ja olin päättänyt katsoa minkälainen ohjelma on. Ohjelman nimi on Iholla ja siinä kuusi naista iältään 16-45 vuotta, pitävät videopäiväkirjaa. Ainakin ensimmäinen osa oli hyvä, tykkäsin kovasti, joten ohjelmaa tulen seuraamaan kyllä.
Television katsomisesta sen verran, että harvoin enää katselen itse telkkarista muuta kuin 21-22 välillä olevat sarjat, muuten tietokoneelta tulee seurattua ohjelmia. Olenkin alakanut miettimään olisiko mahdollista hävittää telkkari kokonaan pois. Nyt se ei vielä oikein käy, koska kaikki lastenohjelmat eivät näy netissä, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa sitten. Ehkä pitää miehenkin mielipide kuulla tästä asiasta ennenkuin telkkaria alan roudaamaan ulos asunnosta :)
Caroirinja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti