Nuhanenä, Vilkas ja Unelias :)

Tää viikko ei sitten alkanut sen paremmin kuin edellinenkään :( Ippu on jo viikon ollu kamalassa yskässä ja nyt tuli riesaks vielä nuha :( Onneksi tosin ei ole ollut kuumetta yhtenäkään päivänä ja virkeä tyttönen leikkii kaiket päivät, vaikka sitten kamalasti röhisten. Tosi inhottavia on nämä ilman muutokset äkkiseltään, kun aamulla on kylymä ja pitäis olla paljon vaatetta päällä, niin iltapäivällä pärjää jo hellemekossa melekein. Ja tuuli ottaa niin äkkiä avonaiseen kaulaan.

Eppu sitten taas päätti totaalisesti luopua kävelytuolistaan ja todeta et "Hei, täähän sujuu jo niin hyvin et mä voin irrottaa otteeni äipästä ja antaa mennä vaan" ja äippä tulee perässä napaten lennosta kiinni, kun kaatuminen on lähellä :P Näin meillä siis lopetellaan jo toistamiseen vauvakautta, pikemmin kuin edellinen, mutta sitäkin haikeimmin mielin...ei ole enää vauvaa tässä talossa, mut nyt seurataan kahden taaperon ystävystymistä ja muita edistys askelia uteliaan innokkaana :)

Äippä siis on tuo viimeisin kääpiö :P Vähän on vielä unet jääneet vähille ja kahvin voimalla mennään, mutta on jo näkyvissä pientä parempaa/helpompaa aikataulu kaavaa pienemmän unentarpeen suhteen. Päiväunet on ollu sitä tasasta kahta tai ainakin ne yhdet aamupäivällä. Iltapäivä on ollu jossittelua ja kesällä tapeltiin siitä neitosen kanssa että nyt nukutaan, kun muuten koko ajan itket. Nyt ne kahdet joskus kolmet unet on vaihtuneet yksiin uniin siinä 12 jälkeen päivällä ja yöunet sillon tällön pitkittyneet kahdesta tunnista jopa kuuteen tuntiin, mutta näitä iloja tulee vasta harvakseltaan. Enkä ole saanut kaavasta kiinni minkälaisen päivän jälkeen saan nauttia tästä luksuksesta, kun kaikki päivät ovat olleet niin erilaisia.

Mutta sairastelu jatkuu (toivottavasti ei kauaa enää) ja arki rullaa omalla painollaan taas :)

vaatekaapin sisällön uusimista ja lisäystä....

Sain vihdoin ja viimein torstaina tilaamani takin :) Sellaisen vapaa-aika/sport-tyyppisen takin h&m:ltä. Olin pitkään haikaillut sellaisen perään, kun tuolla ulkona tulee oltua lapsukaisten kanssa, enkä ole omistanut minkäänlaista hyvää ulkoilutakkia, joka passaisi syksyllä ja keväällä ja menisi talvellakin siinä samalla. Housut vielä uupuu, mutta uskoisin löytäväni ne täältä jostain tavan tusinamyymälästä.

Rupesin muutenkin tässä kylmien ilmojen saavuttua tänne, katselemaan vaatevarastojamme ja täydennystähän ne kaipailivat. Itse tarvitsisin vielä pari perus pitkähihaista paitaa, poolopaidan, paksut sukkahousut ja talvipipon. Sitten tietty uudistaakin pitäis, niin pari neuletta, hame, pillifarkut, ja saappaat olis ihan kiva saada vielä lisäks :D Ippu taas tarvitsisi parit housut, talvihatun, villahaalarin, pari kivaa paitaa esim. neule ja collegepaita. Eppu tarvitsisi kanssa parit housut, pari paitaa, pari arkimekkoa, ja JARRUSUKKIA ehdottomasti! :D

Tulipas tästä nyt tämmönen luettelo tyyppinen postaus, mut kun alkaa miettimään mitä tarviis niin niin siitähän se lähtee :P Täytynee lähteä surffailemaan tuolla nettikauppojen ihmeellisessä maailmassa ja pistää tilaukseen, jos löytyy sopivia ehdokkaita :) Tästähän blogista ei pitänyt tulla tällaista vaateblogia, mutta pitäähän sitä joskus kirjoitella tämmösiäkin juttuja, kun kiinnostaa sekin mitä päälleen pistää tai pukee lapsilleen päälle :)

Kotiäidistä sairaanhoitajaopiskelijaksi.....

Tämmöistä olen tässä viime päivien aikana mietiskellyt.....että hakisiko sitä amk:hon opiskelemaan sairaanhoitajaksi, kunhan Eppu olisi tarpeeksi iso ----> kävelisi jo omin jaloin ja söisi tavallista ruokaa (mitä erikoisruokaa hän muka nyt syö? :P ), lähinnä tuo maito olisi sitä mitä myö isommat juodaan :)

Jo kun lähihoitajaksi valmistuin halusin amk:hon opiskelemaan, tosin ajattelin silloin sosionomin opintoja :) Näin se mieli muuttuu, kun aikaa kuluu. Tosin aikoinaan yläasteella en halunnut lähteä opiskelemaan hoitajaksikaan :D Ja nyt vuosien jälkeen tiedän tämän alan olevan minun alani/kutsumukseni :)

Pitkään siis olen täällä kotona miettinyt, että jotenkin olisi vielä itseään kehitettävä ja eteenpäin urallakin päästävä, mutta mitä, minne, miten ja milloin? ovat olleet ne kysymykset joihin olen kokeillut niin vallan kaikkea muuta kuin alani juttuja, eikä mikään ole tuntunut hyvältä. Sitten tuossa viime lauantaina tokaisin ykskantaan siskolleni että voisinhan lähteä vaikka sairaanhoitajaksi opiskelemaan, sehän ei veisi kuin 3,5 vuotta ja olisi omaa alaani :) Kai tuo tokaisu juontaa juurensa näistä telkkarin sairaalasarjoista, joita tujotan alituiseen kun kerkiän. Mutta kysymyksiin sain vastaukset siis mitä? sairaanhoitajaksi, minne? tuohon lähi amk:hon, tuossa 2 km päässä, miten? ihan nuorten sekaan meinasin, ei aikuisopiskelua ja omat tytöt hoitoon siksi aikaa ja milloin? sitten kun nuorimmainen osaa sitä sun tätä eli noin vuoden puolentoista päästä.

Jotenkin viime päivinä olen tuntenut itseni rauhalliseksi ja rentoutuneemmaksi kuin piitkään aikaan. Tuntuu kuin olisin poukkoillut ympäriinsä kuin flipperi ikään tietämättä päämäärääni, tulevaisuuttani työrintamalla ja jumittanut vain tässä hetkessä osaamatta tehdä mitään tulevaisuuden varalle. Näin olen siis tuntenut jo lähihoitajaksi valmistumisesta lähtien samalla tosin nauttien jokaikisestä hetkestä rakkaitten prinsessojeni kanssa.

Nyt minulla siis on myös ammatillinen tulevaisuuteni mietittynä :) katsotaan kun se tulee aiheelliseksi että monennellako yrittämässä sisälle pääsin :P ja miten luonnistuu kahden lapsen äidin opiskelut ja kotihommien yhdistäminen :)

Kerhoon tahtoo hän!......

Näimpä ollaan tällä viikolla saatu totutella meidän uuteen arkeen :) Ippu pääsi kaupungin järjestämään kerhoon, joka kokoontuu kahdesti viikossa 4 tuntia kerrallaan ja on innoissaan siitä ihan hirveästi :) Kasvoi ihan silmissä koko tyttö, kun sinne meni kuin vanha tekijä jo ensimmäisellä kerralla. Äiti tietenkin yritti itkua pidätellä ja sitten nyyhkin kotimatkalla, niin että ohikulkijat katsoivat kummissaan. Eka viikko siis takana ja monta monituista edessä, innolla odottaen mitä tuleman pitää kerholainen itse että äityliini.

Pienempikin halusi ilmeisesti kehitellä itselleen uudet kuviot kun siskollakin on, joten päätti alkaa harjoittelemaan kävelyä ilman kävelytuolia ja äiti saa tietysti olla tuki, kun ei vielä ilman tukea kuitenkaan :P Näyttää kovasti siltä, että hän kävelee jo kuukauden kuluttua ilman tukea, mutta aika näyttää ja takapakkejakin mahtuu mukaan vielä.

Kolmas uusi asia, joka alkoi ensimmäisenä näistä on miehen työ. Olemme siis prinsessani ja minä olleet kolme viikkoa jo kolmistaan kotosalla. Onneksi nämä asiat tulivat meille näin tipottain, niin kerkesi yhteen tottua rauhassa.

Ensi viikolla jatkamme rakkaita arjenrutiineitamme ja kerhoiluamme, näin se syksy ja talvi mukavasti kuluvatkin :)

Perjantai 13.päivä my lucky day :)

Tänään kaikki on mennyt HYVIN, todella HYVIN!

Aamulla lähdin prinsessoitteni kera leikkikentälle ja siellä oli muitakin lapsia :) (Eilen ei ollut, olimme itseksemme)
Isompi prinsessani Ippu (2v) lähti ihan omasta tahdostaan pois leikkikentältä :) ( Yleensä saa houkutella ties millä että lähtisi kotiin ilman itkuja)
Pienempi prinsessani Eppu (9kk) nukkui iltapäiväunet :) ( Yleensä ei nuku enää iltapäivällä olenkaan, vain aamupäivisin)

Päivän kruunasi se, kun sain tilaamani kuvat ja ne olivat todella hyviä. Voin alkaa lähetellä niitä kummeille.
Isäntä toi hyviä uutisia, kun tuli töistä kotiin. Hän on neljän päivän vapailla huomisesta alkaen :)

Päivä oli muutenkin aurinkoinen ja lämmin :)

Pieniä asioitahan nämä ovat, mutta minulle suuria, kun päivät ovat yleensä harmaita, kaaosmaisia ja väsyttäviä.

Kaappi on kamala paikka asustaa...siis.....

Tulen ulos kaapista. Tässä olen. En ole muuttunut ja olen kuitenkin. Asenteeni, mielipiteeni, puheenaiheeni ja mielenkiinnonkohteeni ovat muuttuneet tai oikeammin muuttaneet muotoaan, lisääntyneet. Nyt kysyisit mikä olen? Olen Biseksuaali. Olen tiennyt erilaisuudestani pitkään, ehkä liiankin pitkään. Mutta luulin sen olevan lähinnä jotain luonteenpiirteisiini kuuluvaa.

16-vuotiaana äitini kysyi, olenko lesbo? Vastasin jyrkästi hieman hämmentyneenä etten ole. Kaksi vuotta myöhemmin tapasin mieheni. Ei tarvinnut miettiä syväluotaavasti sitä asiaa. Kun esikoiseni syntyi, aloin pohtia kuka todella olen. Ensimmäistä kertaa minulla oli aikaa siihen. Silloin pelkäsin ajatuksiani, mitä ne toivat minusta julki itselleni. Kun lopulta pääsin siihen pisteeseen, että sanoin sen ääneen itselleni ja hyväksyin sen mikä olen. Koin vapauttavan tunteen pitkän matkan jälkeen. Olin tuolloin 24-vuotias. Matka itseeni jatkuu edelleen hiljalleen, ei ole kiire enää.

Tulin ulos kaapista miehelleni ja lähimmille kavereilleni. He ovat sen hyväksyneet ja olen heille sitä samaa mitä ennenkin vaimo ja ystävä, pienellä lisämausteella vain. Olen päättänyt tulla ulos pikku hiljaa, kiirehtimättä. Ajattelen ensin ja sitten vasta toimin. Se vaikuttaa kuitenkin niin eri tavalla ihmisiin ja heidän suhtautumiseensa minua kohtaan. Mutta en kuitenkaan halua olla piilossa enää. Se nakertaa minuuttani ja olemassaoloani liikaa. En voi elää sillä lailla. En olisi rehellisesti minä kokonaisena, vaan vain puoliminä.
Eniten ihmisiä varmaan ihmetyttäisi se, miksi tulin ulos kaapista vaikka olen onnellisesti naimisissa miehen kanssa. Ulos tuleminen ei ole muuttanut tunteitani miestäni kohtaan, vaan syventänyt niitä. Olemme avoimempia toisillemme. Epäilijöitäkin varmaan riittää, mutta he eivät ole suvaitsevaisia ja pelkäävät erilaisuutta ja sellaisen "erilaisuuden" julki tuomista. Sellaisilla ihmisillä on liikaa asioita Tabu-sanan alla, joista ei puhuta.

Kun tulin ulos kaapista aloin tiedostamaan kuinka vanhoillisia ja suvaitsematttomia ihmiset ovat edelleen. Oma kotikaupunkini on siitä oiva esimerkki, koska väestö koostuu vanhoista ihmisistä pääasiassa. Täällä ei katsota hyvällä, jos kaksi tyttöä kävelee käsikkäin kadulla. Kokemusta siitä nimittäin on :) Ei se minulla paljon paina, kun en ole kirkon jutuissa mukana, mutta jos olisin en olisi kauaa. Ei kait vanhoja ihmisiä voi oikein muuttaa, pitävät kovin siitä juurtumisestaan niihin totuttuihin normeihin.

Elämäni siis jatkuu onnellisena kaapista ulos tulonkin jälkeen. Olen edelleenkin tässä, biseksuaalina, mutta ennen kaikkea olen prinsessojeni äiti, mieheni vaimo ja ystävieni ystävä. Jatkan itseni tutkiskelua ja luonteeni syväanalyysiä tämänkin jälkeen yhtä innokkaana kuin ennenkin.

Viimeinkin olen löytänyt sen "mun jutun" :)

Noin kolmisen vuotta sitten hain jo tuntumaa siihen miten tehdä omia koruja. Ne oli sitten sen näköisiäkin :P Yhden talven niitä värkkäsin ja sitten ne unohtui. Viime syksynä menin helmityö-kurssille ja sain siellä ahaa-elämyksen! :) Innotus helmitöihin/koruihin puhkesi oikein kunnolla kukkaan :) Nyt olen sitten perehtynyt kunnolla asiaan ja hankkinut niin hienon "ruuvikotelon", missä kaikkea säilytän, lankoja, neuloja, korunosia ja tietenkin HELMIÄ ihan hirveästi helmiä :D

Nyt sitten on syntynyt jos jonkinmoista korua, niin ranteeseen kuin kaulaankin. Lisää ideoita vain pulppuaa kunhan tässä taas aikaa on koruja värkkäillä. Tässä muutama kuva ensimmäisistä koruista ja malleista, joita olen tehnyt:

Vuoden parhaimmat kuukaudet :)

Pitkästä aikaa pääsin taas kirjoittamaan.....


Olen tällä viikolla mietiskellyt, mistä kuukausista pidän eniten vuodessa. Niitä on useampia pitkin vuotta. Vuodenajoista eniten pidän kesästä, talvella masennun helposti pimeydestä. Kaipaan silloin valoa ja kirkautta. Kynttilät ovat talven pelastus, vaan eivät helpotus. Kynttilänvalossa ja tulessa ylenpäätään on jotain maagista ja henkistä juttua, mutta siitä joskus toiste sitten lisää :)

Kesäkuu ja heinäkuu ovat parhaita. Silloin luonto on parhaimmillaan ja saa upeita kuvia :) Silloin minä olen parhaimmillani, jaksan panostaa parhaiten arkeen ja muihinkin asioihin. Väri loisto on aivan mahtava! :)



Syyskuu on syksyn parhaimpia kuukausia. Silloin yleensä haluan tehdä tai oppia jotain uutta. Silloin kaipaan muutoksia elämääni toiseksi eniten ja olen levoton, jos junnaan paikallani. En ole saanut hyviä kuvia vielä otettua syksyn väri loistosta, mutta jospa tänä syksynä saisin.

Joulukuu ja tammikuu ovat parhaimpia talven kuukausia, vaikka en pidä koko talvesta hirveästi. Joulukuussa odottaa joulua ja tulee sellainen jännä fiilis, tiedättehän :) Tammikuussa lunta on yleensä paljon, se on karuudessaan äärimmäisen kaunista, kun lumi on peittänyt kaiken alleen.




Toukokuu on kevään parhaimpia kuukausia. Silloin levottomuuteni on huipussaan ja kaipaan suuriakin muutoksia elämääni. Rakastan kevään ensi merkkejä, kun sieltä rumuudesta nousee niin kauniita asioita esille :)


Tällainen on minun vuosi :) ja ne muut kuukaudet minä vaan räpiköin läpi ja onhan niissä hohtonsa merkkipäivien osalta, mutta ei luonnon ja minun mieleni osalta.