Viime päivinä olen lukenut netistä niin blogeja kuin lehtiartikkeleitakin aiheesta sateenkaariperheet ja seksuaalinen suuntautuminen. Minähän siis olen biseksuaali ja aihe on henkilökohtainen mulle. Samalla olen ajatellut itseäni ja sitä kuinka löysin itsestäni tällaisen asian (voiko sitä piilotella itseltään? Ilmeisesti voi :P).
Mun matkani on vasta alussa, mutta jo nyt tiedän että juuri tämä asia on muovannut minusta tämän joka nyt olen niin kauan kuin muistan. Se että aloin pohtia itseäni syvällisesti ja löysin "uuden minäni", sanoin sen itselleni ääneen (se oli rankkaa, mutta puhdistavaa) aukaisi mulle paljon menneisyyden mustia aukkoja. Kuten miksi se tietty ystävyyssuhde päättyi vaikka mulla oli hyvä olla sen ihmisen kanssa? Mulla on ollu ikävä kyseistä ystävää ja olen ajatellut minkälaista meillä oli silloin joskus. Tiedostan nyt että olin häneen ihastunut ja kun mieheni tuli mun elämään mun oli luovuttava toisesta vahvasta persoonasta mun elämässä, itse oli aika herkkä ja heikko silloin.
Palatakseni niihin kirjoituksiin netissä, niin niissä puhuttiin siitä että sateenkaariperheet ovat yhä eriarvoisessa asemassa suomessa ja niitä katsotaan kieroon ihan tavallisissakin paikoissa asioidessaan. Samoin kuin seksuaalivähemmistöjä kiusataan hyvinkin väkivaltaisesti tai sanallisesti. Itse antaisin lapseni olla tekemisissä sellaisten lasten kanssa, joilla on kaksi äitiä tai isää ja haluan opettaa heille, että ihmisiä tässä maailmassa on moneen kelkkaan. Omasta itsestäni aion olla rehellinen, kunhan tietävät mitä se lesbo/homo/biseksuaali tarkoittaa. On se vaan jännä että suomessakin sanotaan että ollaan suvaitsevaisia ja kaikille ollaan tasa-arvoisia, silti koko ajan paheksutaan erilaisuutta ja varsinkin, kun sen näyttää avoimesti. Kirkko etsii kuumeisesti raamatusta ihan mitä vain mikä viittaa siihen että vain nainen ja mies voi mennä naimisiin, homot on piruja suurinpiirtein :P
Eihän asia hirmu paljon mun arkea rassaa, kun olen naimisissa miehen kanssa enkä ole kokenut naissuhdetta, mutta myötätuntoinen voi aina olla, vaikka eihän se auta asian paranemisessa. Aika pimentoonhan mun seksuaalisuus jää, kun ei tästä tiedä kun ystävät ja mieheni. Sukulaiset saa tietää sit kun se tulee julki ihan itsekseen, jossain sivulauseessa :) Se on pakko sanoa et jos en olis tullu itselleni ja muille ulos kaapista, en ehkä koskaan olis löytäny itsestäni muitakaan puolia ja olisin hukannu itseni ihan täysin, niinkuin meinasi käydäkin. Jos hukkaa itsensä et ole enää mikään ja syvällisiäkin pohdiskeluja harrastaneena, se olisi pahinta mitä vois tapahtua. Oikein ahdistaa kun muistelen miten itsellä teki pahaa, kun ei enää tiennyt kuka oli.
Onkohan tulevaisuudessa, kun tämä ahdasmielinen vanhempi sukupolvi uinuu jo ikiunta niin mahdollista suvaitsevaisuus vähemmistöjä kohtaan? vai löytyykö niitä suvaisemattomia nuoremmistakin ihmisistä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti