Nyt jonkin aikaa on tehnyt mieli koiraa. Kai se tuli silloin jo, kun tyttö-kisu oli henkihieverissä (nyt onneksi parantumaan päin :)) Mulla on viisi-vuotiaasta asti ollu koira ja välillä tuli et en koskaan sellasta hanki, mut ei kai ihminen voi sille mitään että on enemmän koiraihminen kuin kissaihminen. Kissat on toki olleet helpompia ja ei tarvitse lähteä ulkoiluttamaan ketään, ja se on sopinut tähän elämän vaiheeseen vallan mainiosti. Kissoissa on omat puolensa ja nämä meidän mussukat on kyl ihan perheen jäseniä, mut ne on niin prk* itsenäisiä ja vähän jotenkin kuitenkin jääneet etäisiksi mulle.
Olen niin kovin rakastunut tanskandoggeihin :) Aivan ihanan isoja ja lutuisia koiruuksia :) Plussana olis lapsiystävällisyys, josta nämä karvaturrit tunnetaan :) lyhytkarvaisia ovat,vaikka ei se takaa karvattomuutta :P Tyypillistä on myös etteivät haukkuisi kuin uhattuna, mut tiedä häntä, eikö kaikki koirat hauku vain uhattuna, jos oikein osaa kouluttaa.
Kokemusta on sekä pienestä ( King charlesin spanieli) että suuresta ( Bernin paimenkoira) koirasta, ja vaikka molemmat olivat ihania ja ikävä on kova, niin suuremman koiran kanssa koin olevan helpompaa. Siksi siis tämä kamala halu saada suuri koira. Aika ei nyt ole sopiva, sen tiedän, koska asumme ahtaasti kaupungin keskustassa. Kunhan saamme edes rivarinpätkän, jossa olisi tilaa runsaasti, niin sitten ajattelen asiaa uudemmasti. Silloin pitäisi myös olla aikaa kouluttaa koiraa eli tyttöjen pitäisi olla hieman isompia kuin nyt (1ja 3 vuotiaat).
Voipi hyvin olla että meidän kissulit ovat jo viimeiselle leposijalleen saatettu ennenkuin meille koira tulee, mutta hyvä se on jo tässä vaiheessa ainakin katella ja miettiä tarkkaan haluaako todella koiran seuraavaksi 10-12 vuodeksi et siihen pitää sitten todella omistautua. Ja sitä pitää TODELLA HALUTA ja olla täysin varma. Pienikin epäilys, niin ei oteta. Tässä on hyvä makustella asiaa muutama vuosi ja sitten uudestaan miettiä, kun elämän tilanne olisi hyvä koiran tulla meille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti