tiistai 26. lokakuuta 2010

Villasukkia ja lettinauhoja....

Viime aikoina on tehnyt mieli hirveästi neuloa villasukkia. Neulomisvimma iskee yleensä joulun alla ja saatan jaksaa neuloa ihan maaliskuulle saakka, jos vain into säilyy. Viimeisimmät neulomukset taitaa olla vuodelta 2005 ja sen jälkeen jotain olen aloitellut, mut loppuun en ole saattanut. Nykyään on niin ihanan värisiä lankoja, ei tarvii tyytyä peruspunaiseen, valkoiseen, harmaadeen tai siniseen, kun on aniliininpunaista ja limenvihreääkin :)

Aika moni varmaan sanoo oppineensa neulomisen koulussa ja minäkin ähräsin lapasia kuudennella ja seiskalla villasukkia jo vähän helpommin. Itse olen jalon taidon mummoltani oppinut ja opettelin sen ala-ja yläasteen välillä. Siksi minulle seiskalla olikin niin helppoa sukkien teko, kun ei tarvinnut miettiä miten oikeaa ja nurjaa tehdään.

Aion yrittää siirtää taitoa omiin lapsiini, jos heillä vaan on innostusta siihen. Ei siitä muuten mitään tule, eikä opi, jos ei kiinnostus riitä. Saas nähdä miten käy :P

Lettinauhoja olen ruennut Ipulla käyttämään, on sen verta pitkä jo tukka että pienen letin nauhan kanssa saa aikaan. Itse olen myös kyseisiä nauhoja käyttänyt ja minun vanhojahan ne Ipulla ovatkin. Äitini tykkäsi pieni talo preerialla-leteistä ja sellaiset on ollut mulla ja siskollakin :) Nyt aion siirtää tämän perinteen omille tytöille. Harva minun aikaan ja nykyäänkään käyttää lettinauhoja, pompulalla pidetään letit kiinni. Onhan se tavallaan työlästä tehdä ne lapsille nauhojen kanssa, mutta ompahan jotain erilaista jolla erottua massasta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti